Kyläsuutari Hanna Rautio tässä hei - mukavaa kun tupsahdit blogiini!

Olen pyörittänyt omaa suutarinverstasta täällä Karstulassa nyt puolisen vuotta ja saanut paljon kyselyjä: miten päädyin yrittäjäksi ja miksi juuri Karstulaan, tiesinkö aina haluavani sitä ja mikä sai ryhtymään juuri suutariksi? Blogin aloittaminen on myös pyörinyt mielessäni jo pitkään, missä pystyn vastaamaan asiakkailta tulleisiin kysymyksiin ja jakamaan ajatuksiani ja yritykseni arvomaailmaa - mutta aloittaminen on aina ollut se vaikein askel.

Hiljattain sain ilon olla kertomassa omasta polustani yrittäjäksi POKEn yrittäjävalmennukseen osallistuville, ja ajattelin, että mikäs sen parempi tapa aloittaa blogi, kuin jakaa tarinani myös täällä. Tämä artikkeli on siis tarinallistettu versio tuosta puheenvuorostani, pahoittelut siis jos se on hieman pitkähkö.

Karstula kuin toinen koti

Yrittäjäpolkuni ei ole ollut se kaikkein suorin, enkä nuorena olisi osannut ajatellakaan, että 20 vuotta myöhemmin olisin suutari ja yrittäjä, saati että yrittäisin Karstulassa.

Karstula on kuitenkin aina ollut minulle läheinen ja rakas paikka; lapsuudessani kävimme perhetuttujen luona kyläilemässä ja aikuisena olemme tulleet mieheni ja ystävieni kanssa kesäisin ja jouluksi tänne mökille. Olemme mieheni kanssa molemmat luontoa ja hitaampaa elämänrytmiä rakastavia ja monesti mökiltä kotiin palatessa viimeistään Saarijärven jälkeen tuntui, että eikö me voitaisi vaan kääntyä takaisin ja jäädä Karstulaan.

Saadessani töitä Karstulasta vuoden 2020 alussa, muutto Karstulaan tuntui hyvin luontevalta. Eikä meillä kummallakaan juuri ole ikävä kaupunkiin. Myös paikalliset ovat ottaneet minut yrittäjänä sydämellisesti vastaan ja kiitelleet, etten vienyt palveluitani kaupunkiin vaan päätin jäädä kylälle.

Yrityksen arvopohja rakentui jo lapsuudessa

Kipinän ja kunnioituksen kädentaitoja kohtaan olen saanut jo lapsuudesta. Perheessämme lapset ovat aina osallistuneet kaikkeen, ja käytännön taitoja jaetaan ja opetetaan edelleen. Mitä isot edellä sitä pienet perässä, vai miten se sanonta menikään...

Kotonamme on myös aina kierrätetty ja käytiin paljon kirppiksillä. Olen aina ollut tällainen "lyhyen läntä", eivätkä kaupan vaatteet koskaan sovi minulle sellaisenaan ja niitä pitää aina lyhentää tai muokata sopiviksi. Lapsena sisko myös ompeli paljon vaatteita itse. Vaatteet käytettiin aina loppuun – ne korjattiin, muokattiin tai pistettiin kiertoon. Vaikka tuohon aikaan kirppistelyä ja tuotteiden korjaamista ei arvostettu samalla tavalla kuin tänä päivänä, ajatus siitä että mitään ei heitetä hukkaan, jäi pysyväksi osaksi arvojani.

Kestävä ajattelu näkyy myös fyysisesti verstaallani. Olin heti opintojeni alussa alkanut etsiä ja pikkuhiljaa haalia kasaan suutarilaitteita ja työkaluja, joilla pääsisin alkuun. Ostin lopulta Äänekoskelta ja Jyväskylästä eläköityneiden suutareiden varastot ja laitteet. Sain lisäksi nahkaa ja korjausmateriaaleja koulumme kautta, joilla sain kasaan pienen alkuvaraston. Myös laitteita kannattaa huollattaa ja korjata - niin kauan, kuin niihin on saatavilla varaosia.

Mutta hyppään jo edelle...

Yrittäjäksi kasvaminen

Kuten mainitsin, matkani yrittäjäksi ei ole ollut se suorin enkä ole aina tiennyt haluavani olla yrittäjä. Nuoruudessani haaveilin, että isona minusta tulisi (muun muassa) käsityönopettaja. Olin kuitenkin hieman ujohko nuori eikä koulumenestyksenikään ollut päätä huimaavaa. Aikuiset ympärilläni eivät uskoneet käsityöalan olevan minulle varteenotettava uravaihtoehto ja toitottivat, että mene ”oikeisiin töihin”. Niinpä hakeuduin yläasteen jälkeen kauppakouluun, missä opiskelin myyntiä, markkinointia ja kirjanpitoa.

Työskentelin melkein 15 vuotta erilaisissa kaupanalan ja hallinnon tehtävissä ja kokeilin vuosien varrella varpaitani mm. media-alalla, painoviestinnässä sekä informaatioalalla, etsien omaa suuntaa. Olin kuitenkin aina vahvimmillani ihmisten parissa ja opiskelin lopulta Kulttuurituottajaksi – missä syvennyin sosiokulttuuriseen innostamiseen, hankkeisiin, tapahtumiin ja projekteihin. 

Olen aina ollut noheva tietoteknisten vimpainten ja älylaitteiden parissa, ja työskennellyt vuosien varrella kaikilla Suomessa toimivilla operaattoreilla teknisenä asiakaspalvelijana. Rahoitin mm. korkeakouluopintojani Odeal-laskutuspalvelun kautta, tehden satunnaisesti nettisivuja pienille yhdistyksille ja tapahtumille sekä opastin erilaisten ohjelmistojen käyttöä.

Verkkosivujen tuottaminen yhdistyksille sekä erilaisten teknisten pulmien ratkominen oli ensimmäinen kosketukseni yrittäjyyteen ja aloin myös ensimmäistä kertaa mieltää itseni yrittäjähenkiseksi ihmiseksi, sekä ymmärtää mitä oman osaamisen valjastaminen palveluksi tarkoittaa.

Intohimosta ammatiksi - pandemia ja hyppy tuntemattomaan

Kaikenlainen käsillä tekeminen on aina kulkenut rinnallani lapsesta saakka harrastuksena ja intohimona sekä pakopaikkana arjen hektisyydestä. Kun kädet tekevät töitä, mieli saa rauhassa vaeltaa tai ratkoa ja prosessoida pulmia.

Pandemian iskiessä maailma kuitenkin pysähtyi ja ihmiset alkoivat miettiä elämäänsä uudessa valossa. Olin itsekin löytänyt pandemian aikana kiinnostuksen nahkatöihin ja lapsuuden haaveeni käsityöammatista nousi taas pintaan.  Samoihin aikoihin hallitus ilmoitti suunnitelmastaan lakkauttaa aikuiskoulutustuki, joka oli monille – myös minulle – ainoa realistinen tapa aikuisiällä vaihtaa alaa.

Monet toimialat kokivat notkahduksen pandemian vuoksi ja moni yrittäjä alkoi pohtia eläköitymistä suunniteltua aiemmin – ja moni lopettikin. Samanaikaisesti ihmisten kunnioitus kestävämpää arkea, kiertotaloutta sekä käsityöammatteja kohtaan oli selvässä nousussa ja käsityöalan ammattilaisista ja erityisesti suutareista oli yhtäkkiä huutava pula.

Niinpä aloin vakavissani miettiä ammatinvaihtoa, ja otin yhteyttä muutamiin käsityöalan ihmisiin ja kyselin rohkeasti heidän työstään. Lopulta eräs keskustelu helsinkiläisen suutarimestarin kanssa vakuutti minut siitä, että suutarin ammatti voisi olla se mun juttu. Hän sanoi, että suutarin työ yhdistäisi kaiken, mitä jo osasin ja mistä olin kiinnostunut ja vain taivas olisi rajana, mitä kaikkea voisin yrittäjänä saada aikaan. Tartuin ensitöikseni puhelimeen, ja soitin kaikki lähimmät suutarit läpi ja tiedustelin, olisiko heillä tarjota oppipojan paikkaa. Monilla joko jo oli tai ei ollut mahdollisuutta tarjota oppipojan paikkaa, mutta kaikki suosittelivat hakeutumaan suutariopintoihin.

Silloin päätin: jos en nyt tartu tähän tilaisuuteen, kadun sitä loppuelämäni. Päätin ottaa riskin ja anoin opintovapaata silloiselta työnantajaltani. Ja pari kuukautta myöhemmin aloitin suutariopinnot Kankaanpään Sataedussa. 16 kuukautta myöhemmin (toukokuussa 2024) valmistuin Tekstiili- ja muotialan perustutkinnosta ammattinimikkeellä, Suutari.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua

Kankaanpään suutarikoulussa sain oppia sekä jalkineiden valmistusta, että niiden korjausta. Koin suunnatonta iloa ja riemua, kun sain tehdä käsilläni ja nähdessäni asiakkaiden ilmeet, kun heidän rakkaat kengät olivat saaneet uuden elämän suutariopiskelijoidemme taitavissa käsissä. Joka päivä opin jotain uutta ja joka kerta työn jälkeni oli varmempaa ja nopeampaa. Aloin pikkuhiljaa uskoa siihen, että suutarin ammatti voisi tosiaankin olla se mun juttu.

Suutariopintoihin sisältyi myös yrittäjyyskurssi. Tiesin, että tarvitsisin vähintään 15 000-20 000 asukasta ympärilleni, jotta asiakasvirtaa olisi riittävästi. Ajatus suutarinverstaan avaamisesta jonkin ison kauppakeskuksen hälinään ei kuitenkaan tuntunut omalta. Niinpä käytin yrittäjyyskurssin hyödyksi ja aloin miettiä liiketoimintasuunnitelmaa siltä kantilta, miten saisin luotua kannattavan suutaripalveluyrityksen tänne maaseudulle.

Yritin miettiä, miten saisin tuotua palveluni lähemmäs asiakasta, riippumatta siitä asuuko hän kaupungin sykkeessä vai sivukylällä. Tiedostin myös heti alussa, että en pystyisi yksin tarjoamaan täydenkattavaa palveluvalikoimaa - ainakaan heti yrittäjätaipaleeni alussa - joten keräsin alueen muut ammattilaiset ympärilleni, jotka näitä palveluita jo tarjoavat. Niinpä hyödynsin jotain vanhaa ajalta, jolloin suutari joko löytyi joka kylästä tai kiersi kylästä toiseen, lainasin noutopisteidean paikallisen pesulapalvelun palvelukonseptista ja yhdistin sen nykypäivän logistiikkapalveluihin ja verkostoyhteistyöhön.

Kokeilimme yhdessä Karstulan kenkäkauppiaan Risto Sirosen kanssa, miten noutopistekonseptini toimisi. Syksyn 2023 aikana asiakkaat pystyivät jättämään korjauksia Karstulan kenkäkauppa Kenkä Ra-Siin, ja minä vein ne koululle ja korjautin opettajieni opastuksella. Minä sain kullanarvoista käytännön oppia oikeiden asiakastöiden kautta ja pääsimme testaamaan, miten konseptini toimisi. Kauppias Sironen lopulta tarjosi minulle toimitilat liikekiinteistönsä takaosasta, jonne avasin verstaani heinäkuussa 2024.

Rakkaudesta palveluun – yhteistyöllä parempaa käsityötä

Konseptoinnin tuloksena minulle rakentui kivijalkaverstas tänne Karstulaan, perustin Noutopisteet naapuruskuntiin kumppaniyrittäjien avulla ja teen tiivistä yhteistyötä alueen muiden käsityöalan ammattilaisten kanssa - ohjaten ja neuvoen asiakkaita oikean ammattilaisen palveluiden pariin. Heitä, joiden arjen polkujen varrelle verstaani tai Noutopisteeni eivät sulavasti osu, palvelee Posti.

Jaamme yhteistyökumppaneideni kanssa samat kestävät arvot ja pyrkimyksen tehdä korjaamisesta ensisijainen vaihtoehto ja meidän kaikkien sydän sykkii rakkaudesta asiakaspalveluun. Kenenkään ei myöskään tarvitse myydä ei-oota, kun verkostossa on ryhmä rautaisia ammattilaisia, kenelle asiakas on helppo ohjata. Asiakas saa parhaan avun juuri oman ongelmansa ratkaisemiseksi ja työmäärä jakautuu tasaisesti verkostomme sisällä. Kaikkea ei tarvitse osata tehdä itse, eikä kenenkään tarvitse olla ahne – meillä ei kilpailla, vaan tuetaan toisiamme.

Työnjakomme on reilu; minun palveluihini kuuluu jalkineiden, reppujen ja laukkujen korjaukset ja huollot ja Puodistani löytyy hoitoaineet ja tarvikkeet kenkien ja nahkatuotteiden huoltamiseen. Vaateompelut, verhoilut, hevosvarusteiden ja lemmikkituotteiden korjaukset sekä erilaisten kylttien kaiverrukset puolestaan ohjaan yhteistyökumppaneilleni.

Ja siitä se sitten lähti. Yrittäjän matkani on siis vielä hyvin alussa ja aika näyttää, mihin tässä vielä päädytään.

Kyläsuutari Hanna – Askeleen edellä

Näillä sanoilla aloitan blogini Askeleen edellä. Kiitos, että jaksoit lukea matkastani yrittäjäksi ja toivottavasti tarina inspiroi sinua myös tavoittelemaan omia unelmiasi! Kuten sanottu, en ole päätynyt yrittäjäksi sitä suorinta reittiä, mutta kaikki elämäni aikana opitut asiat ja ihmiset ovat olleet hyödyksi.

Askeleen edellä -blogissa haluan jakaa suutarin arkea ja käsityöläisen elämää, ajatuksia kestävämmästä arjesta sekä käytännön vinkkejä, miten pidät kengistä ja tavaroistasi parempaa huolta.

Mielelläni kuulen myös teidän lukijoiden ideoita ja ajatuksia!  Jos mielessäsi on jokin aihe, josta haluaisit että kirjoitan blogiin tai jakavan kuvia vaikka somessa, laita rohkeasti viestiä.